I desperately needed a lamp. So a book, a plastic kitchen bowl and surplus lamp shade had to turn to one. I like the light effect it creates to the ceiling.

Color in glass

Tavaran vaihtoehtokäyttökokeilut jatkuvat. Nyt saivat lähteä laatikoista kotia kaunistamaan ikkunalaudalle myös värikkäät kynät, napit ja lankarullat, samalla saapuen kätevästi käsille. Ympäristöahdistuneen mieltä helpottaa myös ottaa tyhjentyneet lasipurkit käyttöön roskiin viskaamisen sijasta.

Tyhjinä kumisseet kukkamaljakot taas saivat sisuksiinsa pensseleitä, viivoittimia, saksia sun muita isoja pitkulaisia käyttöesineitä. Mahtavaa!

Dragon Hunters

Jatkelen vähemmän rummutettujen leffojen esittelyjen tiellä. Eilen oli vuorossa ranskalainen animaatiofantasiaseikkailu Dragon Hunters vuodelta 2008, joka pohtautuu saman nimiseen sarjakuvaan. Kaksi epämääräistä tyyppiä koittavat tienata elantoaan metsästämällä epämääräisiä olentoja ja lohikäärmeitä keskiaikaisessa, leijuvien maanpalasten täyttämässä uskomattoman kauniissa maailmassa. Heidän tiellensä osuu seikkailuista ja ritareista haaveileva tyttönen jännittävine kampauksineen, ja tytön rahakas setä päättyy palkkaamaan miekkoset jahtaamaan maailman kohtaloa uhkaavaa peljättävää petoa.

Tiedän, posteri on yhtä silmiä hivelevä kuin vaarin kalsarit, mutta onneksi itse leffa on paljon parempi.

Heti alussa voi animaation ja hahmojen jäljestä huomata, että Disneyn tai Pixarin kaltaisen jättistudion hengentuotteesta ei ole kyse, mutta ainakaan hahmojen ulkonäkö ei ole siitä samasta muotista valettuja. Hervoton navastaan tulta ampuva karvaisa sidekick-lohhari on omaperäisin persoona elokuvassa muiden jäädessä varsin kliseisiksi. Tarina on perinteinen kertomus ystävyydestä, sen koettelemisesta sekä itseensä uskomisesta, mutta onnistuu silti olemaan raikas ja kiinnostava seurata.Vauhtia riittää, hahmoja koetellaan joka käänteessä ja meno käy seikkailun edetessä jo todella hurjaksi.

Horisontti on kirjaimellisesti loputon.

Isobudjettiseen laatuun tottuneiden silmiin hahmojen hivenen kököhtävää toteutusta kuitenkin kompensoi elokuvan henkeäsalpaava maailma ja värikylläiset taustat. Hahmot elävät eräänlaisessa painovoimattomassa maailmassa, jossa tosiaan maakokkareet kelluvat vapaasti ilmassa kuin pienet planeetat. Päädyin pohtimaan pallukoiden fysiikkaa pitkin elokuvaa (isommissa kokkareissa on pakko olla jokin kevyt painovoimakeskus, että hahmot edes pystyvät kävelemään niiden päällä) ja toljotin silmät selällään kohtauksien vaihtuessa yhä vaikuttavampia ja kauniimpia näkymiä. Miten joku on edes voinut keksiä jotain tällaista??

Mitä jos astuu harhaan? Minne tuossa sitten tippuu, jos alla ei ole maankamaraa??

Meno käy kuumaksi. ehe eheh.

Maailma jossa Kiinan muureja on kaksi...

Milloin voin muuttaa?

 Kaiken tuon kauneuden sekä hilpeän ja liikuttavankin tarinan jälkeen olo oli hyvin virkistynyt. Suosittelen tätäkin piilossa olevaa helmeä!

Wolfman

Olen jo aikoja sitten huomannut, että jos tyytyy tapittamaan IMDB:ssä vain leffojen pistemääriä ja valitsee ne sen mukaan, jää varmasti paitsi joiltain omien genriensä helmiltä. Kiinnostun elokuvista niiden aihealueen ja teeman perusteella (okei, posterikin vaikuttaa...) ja haluan antaa niille mahdollisuuden huonoista arvostelupisteistä huolimatta. Toisen roska on toisen aarre jne. Törmäsin loistavaan soundtrackiin, joka kuului Wolfman (2010) -nimiseen leffaan josta en ollut ikinä kuullut mitään, ja kun aiheena oli ihmissudet ja muu mystinen tematiikka, en antanut matalien hapannaamaisten pistearvioiden estää itseäni nauttimasta elokuvasta.

Elokuva pohjautuu ilmeisemmin samannimiseen romaaniin, jossa Talbotin perhettä kohtaa harvinaisen ikäviä "sattumuksia", joita perheestään vieraantunut nuoriherra Lawrence Talbot ryhtyy sitten selvittelemään. Asiat ei sitten tietenkään suju kuten Strömmössä, ja verta ja suolenpätkiä lentelee pitkin pitäjää runsaalla tassunmitalla.
Mukana oli yllättäin jälleen ystäväni Anthony Hopkins ihastuttavalla liskomaisen kierolla olemuksellaan. Myös aliarvostettu Hugo "Matrix" Weaving hurmaa viiksekkäällä poliisikonstaapelilookilla.

Lavastus ja tehosteet ovat uskomattomia. Puvustus, rakennukset, junat ja kulkuvälineet... ihanaa romanttista viktoriaanista huttua. Koska luultavasti keltään ei spoilaa juonta tieto, että leffassa juoksentelee ihmissusi, uskallan sanoa että hirviön toteutus on varsin oivallisen karmaiseva ja ilmeikäs sekoitus ihmistä ja vertahyytävää susihukkaa. Elokuva taisi kuulua genreen kauhu, mutta pelottavaksi sitä ei juuri voi sanoa, jännittäväksi ja ääreensä liimaavaksi kyllä.

Katsokaa nyt tuota! Voiko komeampi ja ikonisempi ihmissusi-kohtaus olla!

Kuten jo mainitsin, elokuvan musiikit ovat  korvia hivelevät, teema jää huulille hyrisemään. Ainoastaan olin pettynyt elokuvan naispääosan esittäjän Emily Bluntin laimeaan suoritukseen, vuorosanat kuulostivat hänen suustaan varsin latteilta, mutta onneksi pääosan esittäjän Benicio Del Toron eläimellisen ahdistunut vuorovaikutus tekee kohtauksista uskottavampia.  Kaikkityynni leffa oli jälleen herkullista polttopuuta myyttiennälkäisille kauhugenren ystäville.  

!SPOILER ALERT!
Aluksi tuumasin, että leffan loppu oli huono ja hätiköity, mutta asiaa hivenen ajateltuani se itse asiassa olikin varsin sopiva, lohduton mutta ainoa mahdollinen.

Inspirational splash

Seuraavat kuvat eivät ole omia tuotoksiani, vain netistä summan mutikassa eteen törmänneitä inspiraationpätkiä...

 

Nurkissani pyörii muutama Venäjäntuliaismaatuska, jotka ovat kaikessa koristeellisuudessaan äärettömän tylsiä. Muutama idea miten rouviin saisi vinkeämpää ilmettä.

 

Mahtavaa! Nämäkin suihkuverhot ja kylpymatot olisi helppo tehdä itse suttaamalla vähän valkoisiin pohjiin punamaalilla.

 Tässä taas inspistä lampunnarun jatkoksi. Hahmo voisi olla mikä nurkissa pyörivä muoviotus vain, itse ajattelin hirttäyttää kirpparilta joskus mukaan tarttuneen Hämähäkkimiehen. Heti kun minulla on lamppu, jossa on narukatkaisin.

Tää oli vain hieno.

Ja tämä aivan nerokas!

Octolamp

Piristystä laimeaan lampunvarjostimeen: leikkaa mustasta kartongista jotain siistiä ja liimaa varjostimen sisäpuolelle. Voilá, lamppuakvaario!

Jonoon mars!

 

Omistan kauheat kasat korviksia ja muita koruja, joita en surukseni muista juuri käyttää, sillä ne ovat olleet tähän asti piilotettuina katseilta laatikoissa ja rasioissa. Asiaan oli tultava muutos, ja korut saatava esille helposti bongattaviksi ja noukittaviksi. Kaapeistahan löytyi myös kasa kehyksiä (mitähän minulla ei ole kasoittain??) joten kehyksiin vain sopivasti läpipäästävän kankaan pingotus (tarvittaessa lisäksi pahvia), ja killuttimet voi  parittaa raameihin kunnon ryhmäkuvaan.

Saman käsittelyn saivat myös rintakorut. Tässä hommassa kuumaliimapistooli oli lyömätön.

Nappikorvisraamit kannattaa laittaa vapaasti roikkumaan vaikka silkkinauhan varassa, jolloin takaosien irrotus ja kiinnitys on nopeaa ja vaivatonta. Kankaana mustaa napin hyvin läpipäästävää kiiltosukkahousua. :D